Posts

Elä, älä kadu

,
Kävin mun ihanan ystävän kanssa alkuviikosta brunssilla. Me itseasiassa nähtiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta sen verran syvällisiä ajatuksia ollaan somen ja puhelimen välityksellä vaihdettu, että tuntui siltä kuin oltais tunnettu…

Mindset - asenteen merkitys onnellisuuteen ja menestymiseen

Kun kaipaa elämäänsä muutosta, se ei välttämättä vaadi jättimäisiä ponnisteluja tai efforttia muutoksen aikaansaamiseksi. Joskus kyseessä voi olla ihan pienet muutokset omassa ajattelutavassa, joilla voi kuitenkin olla merkittäviä…

Vielä muutama sana sisäisestä voimasta

 Halusin vielä jatkaa itsetunto -aiheella, kun sain sen tiimoilta niin ihanan ja sydäntälämmittävän palautteen. Saamani palaute kiitteli siitä, miten annan rohkeutta siihen, että jokainen uskaltaisi olla sellainen kuin on. Sain siitä…

The goddess inside you

Hello beautifuls, miten teillä meni vappu? Mulla se kului suhteellisen rauhallisesti (turha kai edes odottaa multa mitään kauhean repäisevää, oon jo ihan mummoutunu :D); herkuteltiin vappubrunsilla oman perheen kesken, käytiin kyläkaupan…

Suorittamisen kahdet kasvot

Tunnistan itsestäni aika ajoin suorittajan piirteitä. En päivittäin enkä joka asiassa, mutta riittävän säännöllisesti että huomaan sen aiheuttavan negatiivisia vaikutuksia omaan elämään. Huomaan sen usein siitä, kun oma tekeminen…

Seikkaile, hassuttele & leikittele

Ihanaa maanantaita!! En muista milloin viimeksi olisin ollut niin energiaa ja hyvää mieltä, niin nyt on otettava siitä kaikki ilo irti :) Energisyyden ja positiivisen mielen takana on lukuisia pikkujuttuja, kuten mm. päivän lämpöasteet…

Kun mielenkiinnon kohteita on liikaa

Kuinka monesti sulta on kysytty, mitä haluat olla tai tehdä isona? Useimmilla kysymys on saatettu esittää jo hyvissä ajoin ennen kouluikää ja siitä eteenpäin tasaiseen tahtiin niin koulussa, kotona, kuin sukujuhlissakin. Lapsena vastaukseksi…

Miten löytää oma intohimo elämässä?

Uskon, että jokainen meistä on syntynyt ainutlaatuinen elämäntarkoitus sisällään. Jokainen meistä on yksilöllinen oma itsensä, ja jokaisella on uniikki yhdistelmä eri luonteenpiirteitä, temperamenttia, vahvuuksia, lahjoja, kykyjä,…

Uskalla epäonnistua

Huomaan, että vaadin itseltäni ihan hirveästi ja asetan itselleni tosi korkeita tavoitteita. Koen helposti riittämättömyyden tunnetta, kun haluan tehdä asiat 110-prosettisesti, omat laatuvaatimukset hipovat pilviä ja virheiden tekeminen…

Tehokeinot talvesta selviytymiseen

, ,
Talvi on täällä. Toisin sanoen jäätyneet varpaat, pimeät päivät, kuiva iho ja flunssapöpöt. Tähän aikaan vuodesta on oikeesti niin helppoa käpertyä sohvan nurkkaan koko päiväksi, kun lämpömittari näyttää (omasta mielestäni…