Ihanaa maanantaita!! En muista milloin viimeksi olisin ollut niin energiaa ja hyvää mieltä, niin nyt on otettava siitä kaikki ilo irti 🙂 Energisyyden ja positiivisen mielen takana on lukuisia pikkujuttuja, kuten mm. päivän lämpöasteet (+12 astetta!!!), aurinko, rentouttava viikonloppu, sekä ajatusten uudelleen järjestäminen diagnoosin saamisen myötä. Kuten sanoin, diagnoosi oli toisaalta ihan valtava helpotus. Tuntui siltä, että painava taakka olisi tippunu harteilta, kun kaikille ihmeellisille ja arkea haittaaville oireille löytyi todellinen syy.

Kaikki hashimoton/kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa kamppailevat tietää varmasti, miten lamaannuttavaa väsymystä se voikaan aiheuttaa. Lopulta kyllästyin eniten just siihen, että olin koko ajan niin poikki. Vaikka nukuin vähintää 10 tuntia yössä, niin päivät oli todella väsyneitä, tahmeita ja uuvuttavia. Ihan kauhea väsymys aiheutti mm. sen, että arki tuntui olevan otsa kurtussa suorittamista, josta ilo ja hauskuus oli usein hyvin kaukana. Nyt kun siis osaa suhautua väsymykseen ja muihin oireisiin eri tavalla, on se vapauttaunut samalla paljon energiaa käytettäväksi. Jaksan taas toteuttaa itseäni ja hassutella lasten kanssa 🙂

Oonkin yhä vahvemmin sitä mieltä, että elämässä tärkeintä on rakkauden lisäksi elämästä nauttiminen ja hauskan pitäminen. Paitsi että olisi hyvä kasvaa, kehittyä ja oppia uutta, niin yhtä tärkeää on myös nauttia. Hassutella, leikitellä, seikkailla, hullutella ja kyllä – päästää se sisäinen lapsi valloilleen. Elämä on ihan mieletön seikkailu, kun sitä oikein pysähtyy miettimään. Välillä ihmettelen, miksi siihen on aikuisena niin vaikea heittäytyä mukaan? Jos aina puhutaan, että leikki on lapsen työtä, niin missä vaiheessa seikkailemisesta ja leikkimisestä tulee merkityksetöntä ja tuottamatonta?


Äitinä tämä elämään heittäytymisen taito konkretisoituu ihan uudella tavalla, kun seuraa lasten touhuja. Siis että mini-ihminen voi innostua niin pienistä asioista ja uppoutua omiin seikkailuihin niin perusteellisesti on jotain sanoinkuvaamatonta. Oikeesti sanoinkuvaamatonta. Yritin meinaa keksiä sopivaa sanaa kuvaamaan sitä tunnetta, kun seuraa pienten lasten innostusta, mutta olin ihan at a loss of words. Kun 6-vuotias kerää pihalta kiviä kuin mitäkin timantteja, laulaa sydämensä kyllyydestä niin vessassa, pyöräillessä kuin ruokapöydässäkin, tai pukeutuu prinsessamekkoihin ja uppotuu mielikuvitusleikkeihin moneksi tunniksi.. se on maagista.

Tietysti aikuisilla on tiettyjä velvotteita, joita ei (valitettavasti) pääse pakoon edes parhaimpiin prinsessaleikkeihin, mutta leikin ja seikkailun merkitys unohtuu helposti. Aikuisena leikki nähdään helposti ajanhukkana. Turhanpäiväisen hupsuttelun sijaan me aikuiset uurastetaan, pingotetaan ja otetaan asiat usein turhan vakavasti. Ollaan tuotteliaita, hoidetaan “oikeita töitä” ja kahlataan läpi suoritettavien asioiden listaa.

Ajattelen, että hassutteleminen ja leikkiminen ei ole tuotteliasuudelta tai menestymiseltä pois – vaan päinvastoin. Kun vaihtaa pingottamisen kepeyteen, meistä tulee luovempia, avoimempia ja rennompia. Kun vaihtaa vakavuuden avoimuuteen, on helpompi iloita työnteosta ja oppia epäonnistumisista. Kun vaihtaa stressin ja uupumuksen rentoutumiseen ja iloon, tulee elämästä paljon hauskempaa, rikkaampaa ja jännittävämpää. Seikkaileminen ja elämään heittäytyminen tekee meistä rennompia, ystävällisempiä, avoimempia ja tyytyväisempiä. Leikkisä mieli on ehdottomasti vahvuus, joka auttaa ratkaisemaan ongelmia, suhtautumaan myönteisemmin vastoinkäymisiin, sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa.

Uskon, että jokainen on syntyny maan päälle ilmaisemaan itseään jokaiselle ominaisella tavallaan, nauttimaan ja pitämään hauskaa. Vaikka mulla onkin paljon “opettajia” ja mentoreita tässä elämässä, niin loppujen lopuksi omat lapset on hands down mun elämän tärkeimpiä opettajia. Lapsista huomaa heti, milloin arjesta on tullut liian aikataulutettua ja täyteen pakattua. Milloin rentous ja hauskuus on hautautuneet stressin ja velvoitteiden alle. Lapset muistuttaa nopeasti myös siitä, että tavoitteellisen touhuamisen vastapainoksi tarvitaan myös aimo annos höpöttelyä, silittelyä ja yhdessä pelailua. Tai ihan vaan kiireetöntä yhdessäoloa.

Ja sitäpaitsi, hervottomat kikatuskohtaukset 6- ja 1-vuotiaan kanssa on sitä paitsi parasta, mitä tiedän 🙂

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *