Tiedättekö ne hetket, kun tietyt asiat vaan tapahtuvat juuri oikeaan aikaan tai tulevat eteen juuri oikealla hetkellä? Viimeksi mulle kävi näin viime viikolla, kun olin postannut instaan kuvan, jossa mainitsin Saa mitä haluat -kirjan olleen yksi viime vuoden suosikkeja. Ei mennyt kuin muutama minuutti kun kaverilta kilahti viesti, jossa hän pyysi mua mukaan kirjan luentokiertueelle. Hell, yes!

Perjantai-iltapäivästä oltiinkin sitten matkalla kohti Kouvolaa ja Ilkka Koppelomäen Saa mitä haluat -luentoa. Olin lukenut kirjan jo aiemmin läpi, mutta asioiden vieminen käytäntöön oli tyssännyt kiireisiin (eli toisin sanoen selityksiin) ja olin muutenkin siinä pisteessä, jossa kaipasin pientä lisäbuustia ja rohkeutta omien unelmien tavoittelemiseen. Luento tuli itelle siis todellakin oikealla hetkellä ja oli tosi siistiä viettää pari tuntia kuunnellen Ilkan juttuja samanhenkisten ihmisten kanssa.

Luennon jälkeen otin kirjan taas käteen ja aloin lukemaan sitä syvällisemmin ja paremmin asioita pureskellen. Oon tehnyt alleviivauksia, merkintöjä ja vetäny huutomerkkejä tärkeiden ajatusten kohdalle, jotta niihin on helppo palata myöhemmin uudelleen. En tee tätä ihan joka kirjan kohdalla, mutta tiedän että tämä kirja tulee säilymään kirjahyllyssäni pitkään. Sain myös Ilkalta kirjaan ihanan omistuskirjoituksen, niin se tuntuu tosi henkilökohtaiselta 🙂

Halusin poimia kirjasta muutamia ajatuksia, ja tuun varmasti palaamaan kirjan oppeihin vielä useaan otteeseen tulevaisuudessa. Saa mitä haluat on elämänhallinnan ja itsensä kehittämisen opus, ja haluan ensi alkuun lainata kirjasta Joseph McClendon III:n määritelmän itsensä kehittämisestä: “Itsensä kehittäminen on sitä, että harjoittelee olemaan se ihminen, joka todella on, tai tulemaan sellaiseksi, joka haluaa olla.” Itsensä kehittäminen voidaan tämän ajatuksen mukaan jakaa kahdenlaiseen harjoitteluun; harjoittelemaan olemaan se, joka todella on sekä harjoittelemaan tulemaan sellaiseksi, joka haluaa olla. Tämä ajatus harjoittelemisesta oli itselleni uusi, mutta hyvin resonoiva näkökulma. Ilkka puhui siitä, miten jokainen meistä on harjoitellut olemaan se versio itsestämme, joka me tänä päivänä olemme. Harjoittelu on tapahtunut ympärillä olevan maailman ja ihmisten kautta, kuuntelemalla muiden toiveita, seuraamalla mediaa, normeja ja kulttuuri-ihanteita, jotka ovat kaikki antaneet meille tietyn kuvan ja palautteen siitä, millainen meidän pitäisi olla. Jos ei tietoisesti harjoittele olemaan se, joka haluaa olla, voi huomata elävänsä elämää niin kuin kuvittelee, että sitä olisi hyvä elää.

“Kun harjoittele olemaan se ihminen, joka todella olet, harjoittelet kuuntelemaan enemmän omaa sydämesi ääntä, toteuttamaan omia toiveitasi, sanomaan ei sille mistä et ole kiinnostunut, kokemaan niitä tunteita, mitä sinä haluat tuntea ja hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet.”

Harjoittelun toinen osa ohjaa miettimään tulevaisuuden minää ja elämää, ja peilaamaan sitä nykyhetkeen. Se, millaiseksi haluaa tulla tai millaista elämää haluaa elää vaikuttaa siihen, millaisia valintoja tänään tekee. Tähän kuuluu olennaisesti myös tavoitteet, sillä tavoitteiden asettaminen ja niiden toteuttaminen ovat olennainen osa sekä itsensä kehittämistä että omannäköisen elämän elämistä. Kirja rohkaisee myös siihen, että koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa harjoittelemaan uutta tarinaa tai luomaan omannäköistä elämää. Kaikki lähtee siitä asenteesta, että kaikki on mahdollista ja siitä, että meillä jokaisella on henkilökohtainen vapaus tehdä ihan mitä tahansa haluamme. Oon aina uskonut siihen, että meillä on kaikilla mahdollisuus saavuttaa mahdottomiltakin tuntuvia unelmia, jopa sellaisia, joista emme kykene tällä hetkellä edes unelmoimaan. Henkilökohtaisesti olin kuitenkin kamppaillut sen asian kanssa, etten antanut itselleni lupaa toteuttaa haluamiani asioita, vaan koin tarvitsevani siihen luvan. Myös se, että alkaa saamaan elämässä enemmän sitä mitä haluaa, vaatii kysymistä ja pyytämistä. Ei ehkä se helpoin tehtävä, ainakaan minulle!

Kirjan päätarkoituksena on tuoda hyvää muutosta lukijan elämään. Kirjan tavoitteena on auttaa lukijaa uskaltamaan tavoittelemaan ja toteuttamaan haluamiaan asioita, sekä elämään sellaista elämää, jota ei tarvitse vanhana harmitella. Se auttaa tiedostamaan, että jokaisen on otettava vastuu omasta elämästään ja antaa konkreettisen polun muutosten tekemiseksi. Itselläni kirja auttoi ennenkaikkea itsevarmuuden vahvistamiseen sekä rohkaisi minua olemaan juuri se, kuka olen. Myös oma näkemys siitä, että elämän kuuluu olla hauskaa, nautinnollista ja omannäköistä haasteista huolimatta, sai vahvistusta. Mitä on elämä, jos siitä ei nauti?

Mikäli annamme asioiden olla emmekä tietoisesti kehitä omaa mieltämme, tietoisuuttamme ja ajatteluamme, voimme herätä todellisuuteen, jossa elämähallinta tuntuu olevan kaikilla muilla kuin itsellä.

Mikäli tuntuu, että kaipaisit tienviittoja omien unelmien löytämiseen tai rohkeutta omannäköisen elämän toteuttamiseen, niin suosittelen lukemaan tämän kirjan. Ilkka on onnistunut pureskelemaan asiat niin, että jokainen ihminen pystyy tarttumaan niihin tilanteestaan tai taustastaan katsomatta, tai kaipaamansa muutoksen suuruudesta tai pienuudesta huolimatta. Uskallan väittää, että kirjasta saa runsaasti inspiraatiota ja rohkeutta saamaan positiivisia muutoksia omaan elämään sekä tekemään tästä vuodesta paras mahdollinen. Mitä sinä haluat saada?


0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *