Tänään haluan vinkata teillä uusimmasta kosmetiikkalöydöksestäni, mitä luonnonkosmeiikan saralla tulee. Oma kiinnostus puhtaaseen, mahdollisimman luonnolliseen elämään on viimeisten vuosien ajan laajentunut pikkuhiljaa ravinnosta kehoon ja mielestä ympäristöön. Koska me ihmiset ollaan kokonaisvaltaisia tapauksia, keho ja mieli on tiiviissä yhteydessä jne, niin . Vimeisen vuoden aikana oonkin panostanut erityisesti kemikaalikuorman vähentämiseen niin ihon- kuin kodinhoidossakin, ja Olivia Kleinin tuotteet ovat pitkään keikkuneet kokeiltavien tuotteiden kärkipäässä. Nyt kun tuotteiden käyttöä on takana jo useampi viikko, ajattelin että olisi aika tehdä pientä reviewtä ja antaa merkille sen antaitsemansa tunnustuksen 🙂

Olivia Klein on suomalainen (!) luonnonkosmetiikkamerkki, jonka kohderyhmänä on erityisesti herkistyneet ja allergioista kärsiviät. Brändin takana oleva atoopikko Olivia halusi kehittää tehokkaan luontoperäisen tuotesarjan, herkistyttään itse lähes kaikille kosmeettisille tuotteille. Tuotteet eivät sisällä lainkaan hajuste- tai väriaineita ja niissä käytetään ensisijaisesti luonteperäisiä ja luomuviljeltyjä ainesosia. OK:n arvot perustuvat puhtauteen ja yksinkertaisuuteen, jonka lisäksi he huomioivat myös ympäristön. Tuotteissa käytetyt raaka-aineet ovat ympäristönystävällisiä ja vastuullisesti tuotettuja, jonka lisäksi he toimivat zerowaste-periaatteella, eli kierrättävät ja uusiokäyttävät kaiken mahdollisen. OK omien sanojen mukaan haluaa olla tekemässä maailmasta puhtaamman ja kauniimman.

Mulla itellä on kuiva, punoittava ja herkkä iho, jonka vuoksi valitsin kasvojenhoitotuotteista balance creamin. Balance cream soveltuu erityisesti punoittavalle ja ärtyvälle iholle sen sisältämien ruusunkukkaveden, jojoba- ja kookosöljyn ansioista. Voide imeytyy nopeasti ja tuoksuu miedon raikkaalle. Ihon puhdistukseen valitsin jelly wash -puhdistusgeelin, joka soveltuu paitsi kasvojen puhdistukseen niin myös vartalolle käytettäväksi. Kevyesti vaahtoutuva geeli toimii myös meikinpoistajana, kuivattamatta kuitenkaan ihoa. Näille molemmille tuotteille täytyy todellakin antaa isot peukut – oma iho ei ole koskaan voinut tai tuntunut näin hyviltä! Oikeesti, kuin vauvan pylly..

Tilasin myös hair & body wash:in sekä leave in spray -hoitosuihkeen. Oon tässä vuoden aikana testaillut eri luonnonkosmetiikkamerkkien hiustenhoitotuotteita, löytämättä kuitenkaan sellaista joka a) pesisi hiukset kunnolla ja b) ei jättäisi hiuksia niin karheiksi ja takkuisiksi, että harjaaminen on yhtä painajaista. Nämä OK:n tuotteet on yllättäneet silläkin saralla erittäin positiivisesti! Pesuneste vaahtoutuu pehmeästi, puhdistaa hellävaraisesti ja auttaa ylläpitämään hiusten ja ihon kosteustasapainoa. Hiuksiin jätettävän hoitosuihkeen jäljiltä hiukset ovat pehmeät, joustavat ja sileät. Aavistuksen verran eloisammat, sekä erittäin paljon helpommin harjattavat. Koska mulla on kuitenkin helposti kuivahtavat, hieman taipuisat hiukset, haluan ehdottomasti kokeilla vielä OK:n hoitoainetta, jotta voisin luopua täysin pari-kolme kertaa kuussa kemikaalihoitsikalla tekemästäni tehokosteutushoidosta.

OK:n ihanuudet on siis todellakin anastaneet lupauksensa, jonka lisäksi tuotteet on mielestäni myös hyvin kohtuullisen hintaisia – putelit ja purnukat pyörivät noin 20 euron molemmin puolin (seerumit on vähän hinnakkaampia). Mä myös henkilökohtaisesti rakastan OK:n ilmettä ja brändäystä! Niin yksinkertaisen tyylikäs tuotesarja, joka toimii melkein sisustuselementtinä omassa kylppärissä. Omat tuotteet tilasin Hehku.fi:n kautta, mutta suosittelen käymään tuolla OK:n omilla nettisivuilla lukemassa lisätietoa kaikista tuotteista, jotta osaa valita juuri itselleen sopivimmat tuotteet 🙂

Nyt mulla on sitten kaksi Klein-ihastusta. Calvinin lisäksi Olivia 😉

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *