Kävin mun ihanan ystävän kanssa alkuviikosta brunssilla. Me itseasiassa nähtiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta sen verran syvällisiä ajatuksia ollaan somen ja puhelimen välityksellä vaihdettu, että tuntui siltä kuin oltais tunnettu aina. Monta tuntia jatkuneet keskustelut pisti miettimään elämää ja meidän aikaa täällä taas tosi diipillä tasolla. Aika on elämämme arvokkainta valuuttaa. Koska meidän jokaisen aika täällä on rajallista, se miten ja mihin me aikaa käytämme määrittää sen, kuinka tyytyväisiä tai tyytymättömiä elämäämme olemme. Oli meillä sitten päiviä, vuosia tai vuosikymmeniä elämää vielä edessämme, kysymys on lopussa kaikille sama: millaisten silmien läpi katsot elettyä elämääsi, kun viimeiset hetket ovat käsilläsi? Oletko elänyt sellaista elämää, jota todella halusit elää? Oletko tehnyt asioita, joita rakastit? Oletko tehnyt asioita, joita kadut? Tai vielä pahempaa, kadutko jotain, jota olet jättänyt tekemättä?

Saattohoidossa työskennellyt Bronnie Ware on kirjoittanut aiheesta kirjan “Viisi viimeistä toivetta – Elä, älä kadu”, joka perustuu hänen kohtaamiensa saattohoitopotilaiden viiteen yleisimpään katumuksen aiheeseen ja se on ihan äärettömän mielenkiintoinen. Asiat on niin yksinkertaisia, että ne pysäyttää ja pistää miettimään omaa elämää. Ne laittavat miettimään sitä, kuinka omaa elämäänsä elää ja millä on lopulta merkitystä? Tämä on mielestäni ajankohtainen kirja ihan milloin vaan, mutta erityisesti silloin kun on suurten päätösten edessä tai tarvitsee rohkeutta kuunnella ja toteuttaa itseään. Nämä olivat kuolevien 5 yleisintä katumuksenaiheita:

Olisinpa elänyt niin kuin itse haluan, enkä kuten muut odottivat.

Tämä oli saattohoitopotilaiden yleisin toive. Kun ihmiset katsoivat elämäänsä taaksepäin, sitä enemmän he huomasivat kuinka moni unelma ja tavoite heillä oli jäänyt toteuttamatta. Heidän oli kuolinvuoteellaan kohdattava se tosiasia, että he olivat kuolemassa puoliksi toteutettujen unelmien kanssa vain sen vuoksi, etteivät he olleet arvostaneet niitä riittävästi. Heillä ei ollut ollut rohkeutta tehdä päätöksiä itseään kuunnellen ja elää sellaista elämää jota todella halusivat, vaan kokivat eläneensä liian paljon muiden odotusten, muiden asettamien muottien mukaan.

Kunpa en olisi tehnyt niin paljon töitä.

Moni koki elämän valuneen hukkaan työelämän oravanpyörässä. Oli työ sitten sellaista jota rakastaa tai ei, on se iso osa ihmisen elämää. Kuinka paljon arvokasta aikaa on valmis uhraamaan työlle? Onko se menestyksen, rahan ja saavutetun aseman ja etuuksien arvoista, että rehkii ja hustlaa koko elämän menemään jos se johtaa siihen, että laiminlyö perhettään, ystäviään, terveyttään tai harrastuksiaan? Työ saa olla tärkeää, mutta on myös tärkeää osata siirtää fokus pois työstä muihin tärkeisiin asioihin.

Olisipa minulla ollut rohkeutta ilmaista tunteeni.

Tunteiden tukahduttaminen nousi myös yhdeksi merkittäväksi katumuksenaiheeksi. Monet olivat vaimentaneet omia tunteitaan ollakseen mieliksi, ylläpitääkseen rauhaa ja välttääkseen konflikteja muiden ihmisten kanssa. Tämän seurauksena he joutuivat tyytymään kädenlämpöiseen elämään, suhteisiin, työhön, yms., joka esti heitä ikinä tulemasta siksi ihmiseksi, joksi he olisivat voineet tulla. Waren mukaan tämä synnytti myös katkeruutta ja saattoi mahdollisesti olla myös osasyy erilaisten sairauksien taustalla.

Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.

Myös ystävien kohdalla, heidän todellinen arvo ymmärrettiin vasta kuolinvuoteella. Moni saattohoitopotilas kertoi elämän ajaneen tärkeiden ystävyyssuhteiden ohitse ja suhteiden jääneen hoitamatta ajanpuutteen ja elämän kiireiden vuoksi. Kuoleman lähestyessä rakkauden ja ystävyyden arvo korostui selvästi ja kaikki ikävöivät tärkeitä ihmissuhteitaan.

Olisinpa antanut itselleni luvan olla onnellinen.

Tämä oli musta aika yllättävä; Waren kertoo, että moni ymmärsi vasta lopussa, että onnellisuus on pitkälti päätös, oma tietoinen valinta. Kuitenkin muutoksen pelko, turvallisuushakuisuus ja muiden ihmisten mielipiteet saivat heidät jumiutumaan samoihin kaavoihin. Moni katui sitä, ettei ollut sisällyttänyt elämäänsä enemmän naurua, hassuttelua ja iloa.

Mielenkiintoista aiheissa oli se, että kaikkia viittä aihetta yhdisti rohkeuden puute; epävarmuus, pelko ja epäonnistumisen pelko oli kaikkien katumusten taustalla. Se pisti oman mieleni pohtimaan enemmänkin sitä, miten epävarmuudelle ja pelolle on niin helppoa antaa ohjat oman elämän suhteen. Miten paljon ne voikaan rajoittaa meidän elämää? Itselle tuli niin vahvasti sellanen olo, että on aika alkaa luottamaan omaan sisäiseen ääneen, antamaan itselle luvan tehdä niitä asioita, jotka on itelle merkityksellisiä. Uskaltaa olla just se kuka on – ennen kuin on liian myöhäistä. Kyse ei ole itsekkyydestä tai välinpitämättömyydestä muita ihmisiä kohtaan, vaan itsensä rakastamisesta.

Mikä sinua kaduttaisi ja mitä muuttaisit, jos tämä olisi viimeinen päiväsi?

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *